tiistai 31. heinäkuuta 2012

The Dark Knight Rises


 Yksi tämän vuoden odotetuimmista Prometheuksen ja Dreddin lisäksi on tässä. Ja elokuva on odotuksen arvoinen sekä kunniakas päätös Chritopher Nolanin Batmaneille. Batman leimautui rikolliseksi edellisen osan lopussa, uhrautui rakastamansa kaupungin puolesta ja 8 vuotta on mennyt neljän seinän sisällä. Mutta kun pahuus tulee tekemään tuhojaan niin ei voi muutakaan kuin palata kaduille.

 Likipitäen kaikki toimi niinkuin pitikin, yksi liian ennalta arvattava, tarinan kannalta merkittävä, asia häiritsi ja pari muuta pienempää mutta siihenpä se jäikin. Tom Hardy Banena oli todella vakuuttava ja nyt jopa odotan uutta Mad Maxia sillä mies on Millerin ohjauksessa itse Max ja kun Caine, Freeman, Oldman yms hoiti tonttinsa tasan yhtä vakuuttavasti niin ei paljoa voi valittaa.

 Mutta suurin yllättäjä on Hathaway, nainen joka on aina onnistunut vain ärsyttämään ja raivostuttamaan ja olinkin jo varautunut taas moiseen mutta hitot, erittäin hyvä suoritus ja erilainen Selina Kyle. Nolan on onnistunut saamaan jälleen näyttelijöistään kaiken irti.

 Musiikin käyttö ja sen käyttämättä jättäminen oli jälleen hoidettu loistavasti eikä 2h 45min kesto häirinnyt tippaakaan. Ei täydellinen mutta ehdottomasti vuoden parhaimpia ja kun jatko-osana ajattelee niin hämmentävän hyvä.

8,5/10

IMDb

The Dark Knight Rises

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti