sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Alien 2: On Earth


 Astronauttien kapseli tippuu mereen mutta miehistöä ei löydy. Sen sijaan rannoille tulee sinisiä kiviä ja rannan lähettyvillä on iso luolasto, tai sellainen käsitys minulla oli kun taas välillä puhutaan että meri on 300 mailin päässä, jota on sopivasti menossa tutkimaan joukko tiedemiehiä, joista yhdellä on psyykkisiä kykyjä. Ja outoja kuolemia alkaa tapahtumaan.

 1970 -1980 lukujen vaihde oli ripoffien kulta-aikaa. Mm. Lucio Fulci teki Zombi 2:n, ykkösen ollessa Dawn of the Dead (Zombi 2:n liikkuu nykyään enemmän Zombi Flesh Eaters nimellä), tuli useita Jaws tyylisiä juttuja ja The Exorcist sai myös matkijansa. Nuo on vaan muutamia esimerkkejä. Yksi eniten raiskatuista oli Alien eikä tällä ole Ridley Scottin loistavan elokuvan kanssa muuta tekemistä kuin nimi.

 Kun Fulci teki kumminkin hyvän zombie leffan niin tästä tekeleestä on hyvin hankala löytää mitään hyvää vaikka elokuva kohtalaisen verinen onkin. Ok, budjetti on ollut kengän nauhojakin halvempi mutta ihan näin surkeata en odottanut. Sinne meni sekin aika elämästä. Välttäkää.

1/10

IMDb

Alien 2: On Earth

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti