lauantai 29. joulukuuta 2012

Amphibious 3D


 Jossain Sumatran merellä on liikkeellä hirviö josta liikkuu video jopa netissä mutta arvailut sen aitoudesta jatkuvat. Mutta kun lapsityövoimalla pyörivän pienen kalastuslaitoksen väki alkaa harventua niin asia saa uutta uskottavuutta.

 Missään muussa ei sitten olekaan uskottavuutta ja vaikka ei käsikirjoitus huono ole niin näyttelijät kylläkin ja pieni budjetti näkyy vähän kaikessa. Olisivat jättäneet 3D pelleilyn pois ja hyödyntäneet rahat muuten. Hirviö elokuvien ystävät saavat tästä varmaan edes hiukan enemmän irti kuin muut.

 Brian Yuzna on yksi modernin kauhun mullistajista 80-luvulta. Sääli että sen jälkeen on ollut aika heikkoa tavaraa. Pidän hirviö elokuvista ja kun huomasin että Yuzna on tekemässä uutukaistaan rapakon rannalle sijoittuvaksi niin odotuksia oli. Kunnes älysin 3D:n ja pienen budjetin. Ei hyvä. Eikä tällä tehdä mitään kauhun tai hirviö elokuvan uutta merkkipaalua, montun paalua varten kyllä.

4/10

IMDb

Amphibious 3D

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti