maanantai 15. huhtikuuta 2013

The Changeling


 Kun John Russell menettää vaimonsa ja lapsensa onnettomuudessa niin maiseman vaihdos on paikallaan sillä tapahtumasta on vaikea päästä yli. Joten muutto Seattleen, uusi työpaikka sekä uusi talo ja toipuminen sekä paluu arkeen ja elämään alkaa hitaasti näyttämään paremmalta. Mutta vanhassa kartanossa jonne hän muuttaa alkaa pian tapahtumaan outouksia jotka alkuun menee vanhan talon elämisen piikkiin. Mutta kun tapahtumat alkaa saamaan kellon tarkkoja piirteitä niin asioiden edetessä käy selväksi että ongelma onkin jotain muuta ja jäljet vie pidemmälle ja syvemmälle kuin John uskoikaan.

 Näin tämän viimeksi joskus 1980-luvun lopulla ja muistikuvat oli vieläkin yllättävän selkeitä. Hyvästä syystä sillä elokuva on mielenkiintoinen alusta loppuun, tunnelman sekä jännityksen kasvaessa tasaisesti vahvojen näyttelijöiden, hyvän ohjauksen sekä maltillisen kuvauksen ja editoinnin luodessa tarinaa rikkonaisen miehen arjesta johon saapuu tarkoitus, jokin johon tarttua ja irtautua tuskasta.

 Se mitä menneessä on tapahtunut selviää pienellä terveellä järjellä helposti mutta kuka ja miksi onkin jo eri seikka salaisuuksien paljastuessa pikku hiljaa ja Johnin pakkomielteiseen haluun tietää samaistuu.

 Leffa on jäänyt historian hämärään täysin syyttä sillä minusta tämä ansaitsisi isompaa huomiota oman aikansa yhtenä parhaista kauhu trillereistä ja ohjaaja Peter Medakin nimi pitäisi olla tutumpi ja vaikka hän aktiivinen onkin edelleen niin TV-maailma on päätyöllistäjä.

 Jos pitää enemmän tunnelma kauhusta kuin veri leikeistä, kuten minä, niin kannattaa ehdottomasti katsoa ja jos kauhu genre ylipäätään kiinnostaa niin eikun etsimään käsiin. Unohdettu klassikko.

8/10

IMDb

The Changeling

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti