keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

The Resurrected


 Claire Ward palkkaa yksityisetsivän sillä hänen miehensä Charles on käyttäytynyt oudosti jo pidemmän aikaa ja lopulta Claire oli ajanut miehensä aikaisemmin pois kotoa piharakennuksesta kantautuneiden äänien vuoksi jotka alkoivat kun Charles sai vanhan arkun sisältöineen perinnöksi kaukaiselta sukulaiselta. Tässä perinnössä saamaansa taloon Ward myös tavaroineen muutti ja eipä aikaakaan kun naapurit olivat aloittaneet valittamisen uudessa osoitteessa. Pienen tonkimisen jälkeen käykin ilmi ettei Charlesin jauhot ole lähellekään puhtaita ja hankaluudet huomattavasti suuremmat kuin kukaan uskoi.

 Jälleen HPL filmatisointi, tämä on ollut teemana viime päivinä, ja yksi parhaista vaikka asoita onkin taas muokattu, tosin vähemmän kuin edellisessä katsomassani filmatisoinnissa. Tuon alun kuvailun lukeneet Lovecraftinsa tietävät huomaavat kyllä ne suurimmat muutokset. Tarina on myöskin siirretty nykyaikaan joka oli teon aikaan 1991 mutta muutokset on loppujen lopuksi hyvin vähäisiä sillä pohjana ollut The Case of Charles Dexter Ward on Lovecraftin ainoa kirja vaikka pituutta ei silläkään ole kuin reilut 150 sivua. Eli tarpeeksi valmiiseen elokuvaan ilman kummempia tarinan lisäyksiä. On tässä toki muutama muukin lisätty hahmo mutta ei kumminkaan mitään liian silmiinpistävää pääjuonen ja tapahtumien pysyessä suhteellisen uskollisena lähde materiaalille.

 Dan (R.I.P.) O´Bannon tuli kuuluisuuteen yhtenä Alieninin käsikirjoittajista ja hän tekikin tasaista laatua vaikka persoonana olikin ilmeisesti hankala. Katsokaa vaikka IMDb:stä ja arvioikaa itse miehen käsikirjoittajan kyvyt. Hän ehti ohjaamaan elämänsä aikana vain kaksi elokuvaa joista molemmista pidän sillä tämä sekä The Return of the Living Dead (IMDb) on oman saransa parhaimmistoa: Tämä on yksi parhaista HPL filmatisoinneista ja T.R.O.T.L.D. kuuluu taas zombie leffojen parhaimmistoon. Hyvän perinnön mies siis ehti tekemään maailman iloksi.

8/10

IMDb

The Resurrected

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti