torstai 2. toukokuuta 2013

Friday the 13th (1980) - Unrated


 1958 surmataan kaksi kesäleirin ohjaajaa jonka johdosta Camp Crystal Lake suljetaan kunnes uudestaan avaamisen aika koittaa paikallisten kutsuessa paikkaa Camp Bloodiksi ja kylähullun mielestä kaikki ovat tuomittuja. Leirin historia on synkkä hukkuneine lapsineen, tulipaloineen sekä myrkillisine vesineen mutta uusia yrittäjiä aina riittää. Ja kaikkihan on vain tarinoita, eikös? Mutta leirin tarinat ovat syntyneet syystäkin ja tämän kaikki tulevat oppimaan myrskyn noustessa alueelle.

 Sean Cunningham iski kultasuoneen tällä pienen budjetin slasher-klassikolla joka on saanut 10 jatko-osaa ja remaken, jota en edelleenkään itse miellä moiseksi, ja loi John Carpenterin Halloweenin ohella koko alagenren. Toki muitakin oli jo aikaisemmin, varsinkin Italiassa, mutta kukaan ei osannut odottaa jo mainittujen kaltaista myrskyä, hyvässä ja pahassa. Elokuva joutui kukkahattutäteinä tunnetun äänekkään vähemmistön hampaisiin sensuurin iskiessä ympäri maailmaa tähän "moraalin rappeutumaan" jonka esityksiä kiellettiin laajalti ja tekijöitä syytettiin nuorison turmelemisesta. Eli ilmaista mainosta tuli paljon eri lehtien kirjoittelulla, rahavirran kasvaessa.

 Siinä missä Halloweenissa ei juurikaan näytetty itse tekoja niin tässä lyötiin liki kaikki katsojan eteen Tom Savinin hienoilla erikoistehosteilla jotka ovat kestäneet aikaa erittäin hyvin ja tehoa lisää hahmojen sympaattisuus sekä uskottavuus. Myöhemmissä vastaavanlaisissa useasti vain toivoo kaikkien kuolemista ärsyttävyyden ja teennäisyyden vuoksi mutta tästä se puuttuu täysin. Myös Harry Manfredinin hienot musiikit tuovat lisätehoa ja ne ovatkin nousseet kauhuelokuvien muistettavimpiin.

 Tämä kuuluu niihin elokuviin joiden katsominen kuuluu jokaisen kauhun ystävän velvollisuuksiin sillä vaikka toteutus onkin hiukan kömpelö, näin mallina: kitaraa soittavan kädet ei liiku mutta äänet jatkuu, ja kaikki varmasti tuntuu jo nähdyltä lukuisien matkijoiden johdosta niin kyseessä on kumminkin toinen ns. alkuperäisistä ja edelleen toimiva teos.

9/10

IMDb

Friday the 13th

DVDCompare

DVD

BluRay

Movie-Censorship (VAROITUS! SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!!)

Friday the 13th

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti