maanantai 6. toukokuuta 2013

Squirm


 Pieneen Georgialaiseen kalastuksella elävään kylään iskee myrsky jossa erään paikallisen asukkaan sanoman mukaan "oli jotain pahaa". Myrskyn seurauksena sähkötolpat kaatuilee ja katkenneet johdot lyövät maahan tarpeeksi voltteja paikallisen matokannan pillastuttamiseen ja kaikista tulee jostain syystä lihanhimoisia tappajia. Punaniskojen ihmetellessä ja sheriffin ollessa kusipää seuraavasta yöstä tulee henkiinjäämiskamppailu luikertelioiden käydessä päälle.

 1970-luvun lopulle tultaessa alkoi tappajaötökkä leffoja olla jo niin paljon että liki kaikki oli käyty läpi. Mutta kun tynnyrin pohjaa tarpeeksi raapii niin ainahan sieltä jotain löytyy. Ideahan on tarpeeksi hölmö puhtaaseen roskaleffa kultaan, toteutus ei vaan ota tuulta allensa tarpeeksi nopeasti ja kun jotain alkaa tapahtumaan niin on ehtinyt jo tympääntymään heikkojen näyttelijöiden suorituksiin rooleissa joista ei jaksa kiinnostua.

 Squirm on tylsä elokuva jossa on joitain hyviä maskeerauksia ja noin vartti lopussa toimii edes jotenkin. Ei matolajien selkeä vaihtuminen ja sian vinkunalta kuullostava ääntelehtiminen ole edes häiritsevää, vaan jopa suotavaa roskaelokuvassa. Mutta kun leffa on muutoin heikko niin ei jää juurikaan syitä miksi katsoa tämä.

 Muistan nähneeni tämänkin joskus 10-12 vuotiaana enkä pitänyt sillonkaan. On minulla siis ainakin joskus ollut järkeä päässä.

2/10

IMDb

Squirm

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti