sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Critters


 Kun vankila-asteroidilta karkaa kahdeksan erittäin vaarallista asukasta on ainoana vaihtoehtona kutsua palkkionmetsästäjät heidän peräänsä. Nälkäisten pakolaisten kohteeksi valikoituu ihmisten asuttama kolmas kivi auringosta, tarkemmin U.S.A.:na tunnetun kehitysmaan Kansasin osavaltio, jossa Brownien perhe joutuu kokemaan kaikkea maistelevan avaruuden karvapallojen pohjattoman ruokahalun. Eikä läheinen Grovers Bendin kaupunkikaan jää kokemuksesta täysin syrjään.

 Leffa oli aikoinaan pienimuotoinen hitti ja syystäkin. Elokuvan henkilöhahmot ovat sympaattisia ja hyvin näyteltyjä oman aikansa pikkutähtien pistäessä parastaan. Scott Grimes oli hyvä lapsinäyttelijä ja urahan jatkuu vieläkin tasaisen laadukkaana vaikka isot pääosat ovatkin vältelleet häntä. Mutta hyviä sivuroolien näyttelijöitä tarvitaan aivan samallalailla kuin pääosienkin vetäjiä.

 Kiistämättä tärkeintähän tässä on Chiodo Brothersien luomat Crittersit, karvapallot joilla on jo mainittu ruokahalu, yllätysaseistusta sekä yksi parhaista näkemistäni liikkumistavoista. Mutta heissä on myös persoonaa jollaista ei useasti vaivauduta avaruuden äkäisille vierailijoille tekemään. Ja ulkonäköhän on kaikinpuolin mainio.

 Leffan pieni budjetti on osattu hyödyntää oikein ja aikaansaannoksena on paikoitellen yllättävänkin näyttäviä kohtauksia eikä tehosteissa mielestäni ole mitään valitettavaa vaikkei ne täydellisiä olekaan.

 Elokuva toimii edelleen ja on hauska sekä yllättävän uskottavakin uskomattomasta aiheestaan huolimatta.

8/10

IMDb

Critters

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti