keskiviikko 21. elokuuta 2013

Shaun of the Dead


 Shaunin elämä on käännöskohdassa: Pitkäaikainen tyttöystävä Liz alkaa vaatimaan muutakin suhteelta kuin iltoja Winnchester Pubissa ja pitää Shaunin ystävää Ediä rajoittavana tekijänä miehen elämässä, kuten kaikki muutkin. Kaveri on kumminkin kaveri eikä sellaista niin vain hylätä vaikka elämä tuntuukin junnaavan paikoillaan ja häviäjän leima alkaa muodostua otsalohkoon. Pienen tyrimisen jälkeen Liz jättää Shaunin ja elämä ei muutoinkaan hymyile. Aivan kuin tämä ei riittäisi niin elävät kuolleet valtaavat Lontoon kadut ja niin alkaa taistelu eloonjäämisestä sekä pakomatka toiseen kotiin ja turvapaikkaan: Winchester Pubiin.

 Shaun of the Dead on selkeästi kunnianosoitus George A. Romeron loistaville Living Dead-elokuville joista kolme ensimmäistä loi perustat koko modernille zombie genrelle sillä Night of the Living Deadiin asti zombiet kuvattiin voodoo-tyylisinä orjina, ei niinkään lihansyöjinä. Elokuvassa käytetään jopa Dawn of the Deadin musiikkeja paikoitellen ja mikäs siinä, kyseinen elokuva on lajityyppinsä puhtain sekä paras edustaja mutta pieniä kumarruksia tehdään muidenkin klassikoiden suuntaan.

 Vaikka Shaun of the Dead on kunnianosoitus niin on se myös täysin omillaan seisova kokonaisuus jossa zombie-elokuva ja komedia lyöttäytyy yhteen täydellisesti ja leffa on syystäkin noussut arvostetuimpien genren edustajien joukkoon ja jopa Romero on julkisesti myöntänyt faniutensa. Hän kutsuikin Simon Peggin sekä ohjaaja Edgar Wrightin pieniin rooleihin zombeina Land of the Deadiin joka oli Romeron paluu lihansyöjien pariin pitkän tauon jälkeen.

 Wright/Pegg/Frost kolmikko on jo käsite nykyelokuvassa hyvästä syystä ja tämän myötä minusta tuli fani eivätkä he huonoa ole saaneet vieläkään aikaiseksi. Onkin onni että Pegg pyysi rekkakuski kaveriansa pieneen rooliin Spaced-sarjaan, jonka teon aikaan alkoi kypsyä ajatus zombiekomedian tekemisestä, sillä Nick Frost on hyvä näyttelijä, joskin hiukan yksipuolinen.

 Shaun of the Dead on ensimmäinen osa tekijöiden nimeämässä The Blood and Ice Cream-trilogiassa jonka kolmas osa The World's End on saanut jo ensi-iltansa, toisen ollessa toimintaparodia Hot Fuzz, jota odotankin innolla. Jos olet zombiefani niin pidät tästä, jos olet brittikomedian ystävä niin pidät tästä tai jos omaat yhtään hyvää makua niin pidät tästä.

10/10

IMDb

Shaun of the Dead

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti