lauantai 7. syyskuuta 2013

Sinister


 Ellison Oswalt kirjoittaa kirjoja oikeista, ratkaisemattomista murhista. Työskennelläkseen täysillä hän kokee tarpeelliseksi asua lähellä rikospaikkaa mutta koska viimeisimmästä menestyksestä on jo 10 vuotta ja halu menestykseen on kova niin tällä kertaa hän päättää ostaa talon jossa murhattiin hirttämällä viisi henkisestä perheestä neljä jäsentä, tyttären jäädessä kateisiin. Pian selviää että kyseessä on sarjamurhaaja joka on tappanut perheitä jo ainakin 50 vuoden ajan, vieden mukanaan aina yhden lapsista.

 Sinister on niitä elokuvia jossa lopputekstien alkaessa on suussa pettymyksen maku vaikkei leffa huono olekaan, mahdollisuudet yhteen 2000-luvun parhaaseen kauhutrilleriin olivat kumminkin ilmassa.  Niitä mahdollisuuksia syö moni tunnelmaan liittyvä seikka, lähinnä täysin turhat säikyttely kohtaukset mutta myös ohjaus, editointi ja musiikit latistivat elokuvaa varsinkin loppupuolella jotka kokeiluissaan olivat paikoitellen raivostuttavia vaikka musiikit olivatkin sen verran erikoiset että hattua nostan yrityksestä. Näyttelijöiden taso on korkea eikä hahmoissakaan valittamista ole paitsi puolicomicsidekick apulaissheriffissä joka erottui kokonaisuudesta kuin kipeä peukalo.

 Sinister on valitettavan puolivillaiseksi jäävä kokonaisuus mutta silti katsottava elokuva joka ei pitkästytä missään vaiheessa ja vetää tunnelmallaan sekä kuvallisella ilmaisullaan parhaimmillaan vertoja monelle klassikolle mutta kun ei ole pallo pysynyt lapasessa niin ei.

7/10

IMDb

Sinister

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti