tiistai 22. lokakuuta 2013

Despicable Me 2


 Grun elämä on asettunut uusiin uomiinsa kolmen tytön kasvattajana ja rikollinen ura on mennyttä elämää. Mutta hänen taidoilleen on kumminkin tarvetta lain oikealla puolella kun superrikollinen nousee uhaksi maailmanrauhalle. Mutta kuinka perheellisen elämään sopii vakoojan hommat?

 Hyvin vauhdikkaasti ainakin sillä elokuvan vauhti äityy paikoitellen sen verran hektiseksi että juonesta tulee täysin toissijainen asia ja mikä kummallisinta, se ei haittaa yhtään. No, aika heppoinen ja ennalta arvattava huoni joka tapauksessa onkin. Elokuvan teho on kumminkin pääasiassa hahmoissa joista liki kaikki toimii. Kätyreiden valkokangas aikaa on lisätty reippaasti ja mikäs siinä, hauskoja veikkojahan nämä keltaiset kummajaiset ovat. Grun adoptiotyttäret ovat yllättävän sympaattisia ja aktiivisia hahmoja jotka ovat keskeinen osa kaikkia tapahtumia ja ennalta-arvattavia he eivät ole.

 Myös Gru on jälleen hyvä omalla kuivalla tavallaan ja vaikka hyperaktiivisia hahmoja on tähän tungettu kaksi niin Grun ihastuksen kohteena oleva naisagentti on hyvä ja tervetullut llisä Despicable Men maailmaan. Nuorin tytär Agnes taas on paras lapsi hahmo animaatioissa koskaan. Lilon ohella tietty.

 Hauska ja ensimmäisen tasoinen jatko-osa animaatioon jolta ei aikoinaan tullut kummoisia odotettua Steve Carellin vuoksi mutta toimivia paketteja on molemmat olleet. Kolmatta ei näillä näkymin ole tulossa mutta en olisi yllättynyt moisesta.

8/10

IMDb

Despicable Me 2

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti