perjantai 20. joulukuuta 2013

The Lord of the Rings: The Two Towers - Extended Cut


 Frodon matka sormuksen tuhoamiseksi jatkuu ja vaikea tehtävä on vaikeutunut entisestään matkaseurueen hajottua eikä uusi matkakumppani helpota asioita lupauksistaan huolimatta. Pahantahtoisuus nostaa päätään hyvienkin keskuudessa ja toivonkipinät alkavat sammumaan lopullisen tuhon näyttäessä väistämättömältä, pahan kootessa rivejään. Toivo huomisesta hiipuu mutta pienikin toivo riittää ihmeisiin.

 Yhtenäistä tarinaa olevien elokuvasarjojen keskimmäisten osien tekeminen on haasteellista mutta Peter Jackson onnistui saamaan aikaan The Two Towersista muutakin kuin pohjustuksen The Return of the Kingiin ja vaikka tämä toki on pohjustustakin, ja täysin omana elokuvanaan liki mahdoton katsottava, niin silti elokuva seisoo omillaan teemallisesti ja on sävyiltään kaikin puolin synkempi kuin The Fellowship of the Ring tai The Return of the King.

 Elokuvan vahvan aloituksen jälkeen kaikki jatkuu jouhevasti eteenpäin ja vaikka mukaan tuleekin liuta uusia hahmoja niin kaikkia kyetään kumminkin hyödyntämään. Extended Cuttissa esitellään myös Returnissa keskeisemmässä osassa oleva John Noblen näyttelemä Denethor, Gondorin käskynhaltija joka on takuulla yksi kusipäisimmistä hahmoista elokuvahistoriassa, nilkki ja ihmisten heikkouden ruumiillistuma, virkamies joka luulee olevansa jumalasta seuraava. Hänen vastakohtanaan on Bernard Hillin loistavasti tulkitsema kuningas Theoden joka tekee sen minkä vallanpitäjän pitäisikin.

 Ja loput ihmiset yleisesti ovat edelleen pahoja (erehtyväisiä/heikkoja) vaikka hyvästä puhuvatkin. Dialogissa on pieniä ongelmia ja joissain kohtauksissa hätäisesti tehdyn makua (tyhjää huitovia miekkamiehiä), jopa muutama idioottimaisuuskin, joista yhteen liittyy kilpi ja portaikko, mutta viat ovat jälleen pikkuvikoja sillä kaikki muu toimiikin. Tehostepuolella huikein saavutus on tietysti Klonkku joka on paljon muutakin kuin pelkkä pikselien summa.

 (Tähän voisi lisätä myös ne lukuisat vertauskuvat, jollaisiksi Tolkien ei omien sanojensa mukaan asioita tietenkää tarkoittanut, joita tarinassa on mutta ne on jokaisen oma asia eikä muuta elokuvaa suuntaan tai toiseen.)

 The Two Towers on sarjan osista se joka hyötyi eniten Extended Cut- versiosta sillä lisätyt minuutit, joita on lähemmäksi kolme varttia, kasasivat teatterissa nähtyä välillä pahasti poukkoilevaa ja epätasaista elokuvaa loistavasti yhteen, saaden 8 arvoisen elokuvan nousemaan kympiksi.

10/10

IMDb

The Lord of the Rings: The Two Towers

DVDCompare

DVD

BluRay

Movie - Censorship

1/22/2

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti