torstai 13. helmikuuta 2014

Rose Red


  Jotkut paikat ovat pahoja. Yksi tällainen on Rose Red, talo Seattlessa jonka omistajaa pidettiin hulluna sillä hän rakennutti taloa kuolemaansa saakka. Rakennuttamiseen kuului laajennusten lisäksi salakäytävät, valeovet sekä optiset harhat ja huhutaan että Rose Red rakensi itseään. Kymmeniä ihmisiä on kadonnut sen käytäviltä mutta vaikka taloa nykyään pidetään voimansa menettäneenä kuolleena soluna niin sen pahuuteen uskotaan edelleen ja professori Joyce Reardon haluaa tutkia talon selvännäkijöiden sekä ennustajien avulla mutta tieteellisen valvonnan alla. Ja niin kuollut herää.

 Rose Red on Stephen Kingin käsikirjoittama kolmiosainen, reilu neljätuntinen minisarja joka ei pohjaudu miehen omaan kirjaan vaan tarina on kirjotettu pelkästään tätä varten. Pohjana kumminkin on tositarina Winchester Mystery Housesta (Wikipedia) joka on yksi maailman kuuluisimmista "kummitustaloista" ja vaikka kummituksiin ei uskoisikaan niin talon historia on muutoin mielenkiintoinen.

 Mutta itse sarja ei ole kovinkaan mielenkiintoinen vaikka katsomista ei tarvinnutkaan jättää kokonaan kesken, jakaminen useammalle illalle oli kumminkin pakollista. Pituutta on paljon mutta silti monet asiat ovat hätiköiden tehtyjä, kerronnan keskittyessä useasti epäolennaiseen vaikka mikään kysymys ei vastaamatta jääkään. Siitä pitää huolen myös Kingille tyypillinen selittämisen tarve joka joskus toimii hyvinkin, tosin tällä kertaa ei. Hahmoja on kenties liikaakin mutta silti kaikille on paikkansa sekä merkityksensä, joidenkin näyttelijöiden suoritukset ovat kumminkin kyseenalaisia ja varsinkin Joyce Reardonia näyttelevän Nancy Travisin kyvyt ei riitä hahmon vaatimaan monitahoisuuteen.

 Sarjan efektit ovat suurelta osin vain siedettäviä mutta se ei yllätä, kyseessä on kumminkin 12 vuotta vanha TV-tuotanto ja Rose Red tuli aikana jolloin pienen ruudun tarjonta oli vasta alkanut saamaan kunnon tuotantoarvoja laajemmassa mittakaavassa. Ohjaaja Craig R. Baxley sopii television puolelle enkä ole lainkaan yllättynyt ettei elokuvaura ole saanut nostetta vaikka Dolph Lundgrenin tähdittämä Dark Angel (IMDb) hyvä onkin. Sarjassa on Kingin itsensä liki pakollinen pieni cameo mutta kenties hänen ei pitäisi tuottaa omia tarinoitaan sillä sarjasta olisi pitänyt karsia jotain ja siihen mies ei ilmeisesti ole kyennyt ja koska nimi myy niin kukaan ei todennäköisesti ole vastaankaan hangoitellut.

 Rose Red on ylipitkä tuotos jonka tarina ja tapahtumat ei jaksa pitää mielenkiintoa kunnolla yllä ja välillä tulee keskityttyä täysin muihin asioihin, kuten tämän kirjoittamiseen.

6/10

Imdb

Rose Red

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti