lauantai 10. toukokuuta 2014

Thir13en Ghosts


 Kun Cyrus Kriticos kuolee niin hänen talo ja koko Kriticosin suvun omaisuus jää veljenpoika Arthurille jolle raha tuleekin tarpeeseen sillä tulipalo on vienyt häneltä omaisuuden ja vaimon eikä kahden lapsen yksinhuoltajuus ole köyhälle helppoa. Talo, sekä omaisuus, vaikuttaakin alkuun pelastukselta ja uuden elämän alulta mutta Cyrus jätti perintönä muutakin kuin maallista omaisuutta.

 Thir13een Ghosts on uusintaversio samannimisestä elokuvasta vuodelta 1960 (IMDb) jonka katsomisesta on parisenkymmentä vuotta joten muistikuvien vähyyden vuoksi en lähde tätä siihen vertailemaan lainkaan. Omillaan Thir13en Ghosts on potentiaalisesti hyvä kauhuelokuva jota pilaa pääasiassa kaksi asiaa: Uskomattoman raivostuttava editointi, en voi suositella tätä epileptikoille, sekä äänitehosteiden käyttö joista johtuen sitten kiinnittää huomiota myös elokuvan muihin vikoihin kuten naisräppäri Rah Diggan näyttelemään "koomiseen" sivuhahmoon jonka raivostuttavuus on omaa luokkaansa eikä kokonaisuutta paranna elokuvan loppupuolen heikkeneminen. Näinpä Thir13en Ghosts on lupaavan alun jälkeen suhteellisen tasaista alamäkeä ja loppua vaan odottelee hyvistä puolista huolimatta.

  Ohjaaja Steve Beckin Ghost Ship (NurinaNurkka) oli heikko esitys eikä tämäkään kovin kummoinen ole, parempi kylläkin. Mutta muistelin tätä parhaaksi Dark Castlen kauhutuotannoksi ja toivoin että kammottavan The Apparationin (NurinaNurkka) maku häviäisi suusta yhtiön suhteen mutta niin ei käynytkään. Kai Dark Castlelta edes joku hyvä kauhuelokuva on joskus tullut? Vai muistanko väärin. Pitänee aloittaa muistin virkistyskierros.

6/10

PS: Splice (IMDb) on ainakin hyvä, siitä olen varma.

IMDb

Thir13en Ghosts

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti