sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Witchcraft


 Grace joutuu asumaan synnytyksen jälkeen anoppinsa luokse muutamaksi päiväksi eikä hän ole asiasta kovinkaan innoissaan. Apu lapsen hoitoon on tietysti tervetullutta mutta jo ensimmäisenä yönä alkavat painajaisunet ja pian käy selväksi ettei asiat talossa ole niin kuin pitäisi.

 Witchcraft of 1980-luvun lopun suoraan video markkinoille tehtyä B-luokan kauhua pahimmillaan vaikka mikään poikkeus tämä ei ole monien muiden joukossa sillä vastaavan tasoisia tekeleitä tuli silloin pilvin pimein koko ajan lisää vaativien markkinoiden vuoksi. Pieni budjetti takasi jonkilaisia tuloja olipa lopputulos kuinka surkea tahansa ja tämän tiesi tekijätkin jotka eivät lopulta edes jaksaneet yrittääkään kunnolla. Toki vastaavaa on nykyäänkin mutta nykyisen huomattavasti helpomman piratismin vuoksi ostajia/vuokraajia on entistä vaikeampi saada verrattuna VHS-vuosiin jos elokuva on huono.

 Mutta mennäänpäs itse elokuvaan josta ei löydy juurikaan hyvää sanottavaa sillä kaikessa on menty helpoimman, eli halvimman, kautta. Ainoa positiivinen asia on tarina sillä vaikka se on hyvinkin tutun oloinen kauhu kulttuuria tuntevalle niin silti siinä on potentiaalia. Huonoja puolia onkin sitten sen verran etten jaksa niihin edes tarkemmin mennä.  

 Witchcraft nimellä olevia elokuvia on suhteellisen pitkä liuta (Näistä yksi on samana vuonna tullut La Casa 4 (IMDb) joka täytyy hankkia nähtäväksi näyttelijöiden vuoksi) ja tähänkin on tullu jo 12 jatko-osaa. Mutta jos universaalit jatko-osien säännöt pätevät (Lisää verta, lisää paljasta pintaa (Joista kumpaakin oli tässä vähän), pienempi budjetti, todennäköisesti huonompi kuin alkuperäinen)  niin en halua näitä enempää nähdä. Kakkonen tosin on jo hallussa kiitos (?) kaverin joka lahjoitti minulle boksin joka sisältää pari ensimmäistä mutta voi olla että loput 11 jää katsomatta. Ehkä...

2/10

IMDb

Witchcraft

DVDCompare

DVD

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti