lauantai 25. helmikuuta 2017

The Happiness of the Katakuris


 Katakurien (Vai miten tuo nyt taipuukaan) perheellä ei mene hyvin sillä rahasammoksi suunniteltu majatalo ei vedä väkeä. Syynä siihen on syrjäinen sijainti sillä luvattua uutta moottoritietä ei vain näy. Mutta kuinkas ollakaan, joitain vieraita saapuu, ongelma on siinä että he tuppaavat kuolemaan oman käden, huonon kunnon tai muun vastaavan takia. Mutta mitäpä sitä ei perheen eteen tekisi.

 Takashi Miike on aikamme tuotteliaimpia ohjaajia ja miehen teokset jakavat mielipiteitä vahvasti. Syystäkin sillä eihän nämä ihan peruskauraa ole ja todella hyvä niin, eiköhän niiden tekijöitä/tuottajia ole jo aivan tarpeeksi.

 Pakko on minunkin myöntää etten pidä läheskään kaikista Miiken leffoista (jokaista en ole tietenkään nähnyt koska niitä on h*lvetisti, ohjaustyö numero 100 on tällä hetkellä jälkituotannossa ja viimeisin minkä olen katsonut on noin 10 vuoden takaa) mutta ne joista pidän onkin sitten hyvin lähellä sydäntäni ja The Happiness of the Katakuris on niistä lähimpänä.

 Mutta niihin syihin miksi tämä on lähimpänä en voi mennä sillä paljastaisin leffasta liikaa, oikeastaan kaiken enkä halua sitä tehdä, mutta jos haluatte nähdä jotain erilaista sekä yllättävää niin eipä tästä parempaa esimerkkiä ihan helposti löydy. Ainoa mistä voin hiukan varoittaa on yliteatraalisuus sekä TV-sarjamainen tyyli jotka vaatii enemmän sopeutumista kuin monet muut asiat leffassa.

 The Happiness of the Katakuris on remake  Korealaisesta The Quiet Familystä (Jota en ole nähnyt) ja leffa on omanlaisensa outolintu ja ok, voisin kertoa enemmänkin elokuvasta mutta miksi h*lvetissä? Ottakaa joskus leffan suhteen riski ilman liikoja ennakkotietoja tai tuttuja naamoja, tiedä kuinka hauska kokemus silloin voi odottaa.

8,5/10

IMDb

The Happiness of the Katakuris

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer (Katsokaa omalla vastuulla, SPOILER ALERT!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti