sunnuntai 2. syyskuuta 2012

The Thing


 Antarktiksella olevaan tutkimusleiriin juoksee koira jonka vanavedessä saapuu helikopteri josta ammutaan. Tilanteen lauettua selviää että helikopteri oli läheiseltä norjalaiselta tutkimuskeskukselta jossa käynnin jälkeen avautuu se että he olivat olleet tutkimassa 100 000 vuotta jäässä ollutta avaruusalusta sekä matkustajaa. Jota ei löydy mutta kummallisia reikiä ja kirveitä seinissä sekä joitain ruumiita kylläkin, osa vääristyneitä, inhimmillisiä mutta kumminkin... Asioiden pikkuhiljaa avautuessa vainoharhat sekä henkiinjäämisvaistot heräävät.

 Tässä se on, yksi aikamme parhaista elokuvista. Ja remake... Itse sanon uudeksi näkemykseksi novellista sillä se helpottaa tuskaa ja ahdistusta. Elokuva jossa kaikki toimii, hahmot, musiikit, äänimaailma, ohjaus, tunnelma, kaikki. Rob Bottinin huikeat tehosteet nousee täysin omiin sfääreihinsä ja vaikka Stan Winston kävikin tekemässä yhden kohtauksen niin Bottinin show on kumminkin kyseessä. Jopa siinä määrin että mies kävi kuvausten jälkeen lataamossa. Mutta kukapa ei kävisi jos on tekemässä unelmaprojektiaan pienellä porukalla vuoden päivät ympäripyöreitä, nukkui kuvauspaikalla ja taisi siinä sivussa hengitellä huuruja jotka tekivät jo muutoinkin omalaatuisesta miehestä vielä omituisemman.

 The Thing on klaustrofobinen ja nihilistinen elokuva joka teki jo pentuna vaikutuksen vaikka sensuuri olikin syönyt osan jo K-18 aikakautena. 1987 tulikin jo täysin uusi idioottilaki joka vei jo ennestään saksitut hyllystä kokonaan pois. The Thing on yksi henkilökohtaisista suosikeistani, edelleen.

10/10

IMDb

The Thing

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti