sunnuntai 2. syyskuuta 2012

The Thing 2011


 Tätä odotin kammoten ja kauhulla. Ensimmäiset tiedot kun kertoivat että kyseessä olisi remake niin olin henkisesti jossain paskahalvauksen ja Amok-juoksun välimaastossa. Kun paljastui että olisikin prequel joka kertoisi norjalaisleirin tapahtumat otin elokuvan vastaan mielenkiinnolla ja jopa innolla, peläten kumminkin lopputulosta.

 Mutta turhaan. Carpenterin The Thingin tasolle ei tällä ole asiaa mutta omillaan hyvin toimiva kertomus siitä kuinka norjalaiset löysivät aluksen ja sen lentäjän ja mitä tapahtuikaan heräämisen jälkeen. Pääerona heti alkuun on itse olento joka on tässä huomattavasti agressiivisempi eläin joka ei juuri välitä paljastuuko vai ei. Myöhemmin ilmeisesti oppi että piiloutuminen on parasta. Toinen ero Carpenterin versioon on mukaan laitettu naishahmo joka 50-luvun versiossa oli. Miten helvetissä 80-luvulla maailman johtava jääkaivauksien tekijä on about 20 v nainen varsinkin kun ottaa huomioon naisen silloisen aseman yhteiskunnassa? Tuo pienen uskottavuus ongelman hahmoa kohtaan mutta ei haittaa muutoin.

 Tehosteet toimii pääosin hyvin, elokuvassa on sopivaa synkkyyttä mukana ja asioita joita leiristä näytettiin Carpenterin versiossa on nyt avattu katsojille: Miksi katto puuttuu, miksi kirves on seinässä, miksi leiri on osittain palanut? IMDb: n puritistit ovat olleet taas nipotus tuulella ja onhan se totta jos tätä lähtee suoraan Carpenteriin vertaamaan niin heikoille jäille mennään. Mutta kyseessä on kumminkin oma elokuvansa ja sellaisena kelpo teos.

7,5/10

IMDb

The Thing

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti