lauantai 2. helmikuuta 2013

Ghoulies 2


 Kirkon mies on vienyt punaisiin kaapuihin ja huppuihin sonnustautuneelta joukolta ghoulin, tuhotakseen sen. Nämä veitikat vaan tuppaavat liikkua joukoissa joten helppoa se ei ole ja korville tuleekin. Ja kuinka ollakaan lähellä on parkissa vanhan alkoholisoituneen taikurin ja tämän sukulaispojan rekka jonka kuormana on tivolilaite Satan´s Den ja näin uusi koti on löytynyt, koti jonne on helppo piiloutua ja tehdä tekojaan joista osa tuo vaan lisää asiakkaita kuoleman partaalla kiikkuvaan tivoliin. Mutta kaikki keppostelut ei ole harmitonta huvia ja ongelmia alkaa kasaantumaan. Eikä samassa mökissä jaksa loputtomiin olla.

 Kun miljoonan taalan elokuva tuottaa 35 miljoonaa niin jatko on itsestään selvä. Meni kolme vuotta kun tämä tuli, mikä on yllättävän pitkä aika pienten budjettien maailmassa. Budjetti kumminkin kasvoi ensimmäisestä ja siinä samalla efektit paranivat pelkistä käsinukeista, jotka on tehty täysin uusiksi ensimmäisen jälkeen, stop motion lisukkeisiin ja saatiin mukaan jopa hiukan vertakin vaikka liki lapsi ystävällinen tämä onkin alkupuoliskon kauhu elementeistä huolimatta lopun mennessä Gremlins osastolle.

 Mutta elokuvana tämä on heikompi kuin ensimmäinen vaikka kyllä tämän parissa viihtyy kaltaiseni B- ja kasarifani vallan mainiosti. Ja näin asiaan liittymättömänä muistan nähneeni pentuna leffan tunnusbiisin, W.A.S.P.:in Scream Until You Like It, videon ja kun älysin ettei elokuvaa tulekaan Suomeen silloisen videosensuurin vuoksi niin yhteydenpito rajojen ulkopuolelle erilaisista zineistä löytämiini osoitteisiin alkoi.

6,5/10

IMDb

Ghoulies 2

DVDCompare

DVD

Trailer

W.A.S.P.: Scream Until You Like It


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti