lauantai 18. toukokuuta 2013

Creature + The Titan Find - Director's Cut


 Tulevaisuudessa kaksi monikansallista suuryritystä, joista toinen on Länsi-Saksalainen (Ilmeisesti aikoinaan ei Saksojen yhdistymiseen juurikaan uskottu), kilpailee uusien materiaalien sekä uuden teknologian saamisesta. Yritysten kilpajuoksu menee avaruuteen asti ja Saturnuksen Titan-kuulla oleva tutkimusryhmä tekeekin löydön jonka jälkeen yhteydet ryhmään katkeavat. Kaikkia pidetään kuolleina  kunnes pari kuukautta myöhemmin maata kiertävään avaruusalukseen törmää kateissa olleen joukon eloonjäänyt. Näin yhdysvaltalaiselle yritykselle tulee kiire päästä Titanin pinnalle rekisteröimään löytö mutta saksalainen alus on jo pysäköinyt itsensä lähelle paikkaa jota ei olisi pitänyt koskaan löytää.

 Creature on ohjaaja William Malonen toinen ohjaus (NurinaNurkka) joka on jälleen Alien rip-off, tällä kertaa selkeämmin, avaruuden ollessa tapahtumapaikkana. Budjettia on yhden nollan verran enemmän Scared to Deathin rinnalla mutta 750 000$ on silti pieni raha yllättävän kunnianhimoisessa B-scifi leffassa. Lavasteet näyttää tutuilta ja kierrätetyiltä muista vastaavista mutta kaikki oleellinen on kumminkin hyödynnetty hyvin ja kuvauspäiviä on karsittu minimiin keskittymällä oleelliseen sekä jättämällä käsikirjoituksesta turhat rönsyilyt pois vaikka hiomista olisi silti vaadittu lisää.

 Näyttelijät vetävät hommansa kunnialla ja Klaus (R.I.P.) Kinskiä (joka oli ilmeisesti yksityiselämässään todella vaikea persoona ja sekopäisempi kuin yksikään hänen näyttelemistä hahmoista) on minusta aina ilo katsella. Näispääosan Wendy Schaal ei myöskään ollut mikään aloittelija tätä tehdessä uran jatkuessa edelleen ja hän onkin nykyään monille tuttu American Dad!-animaatiosarjan perheen äidin äänenä.

 Se että tämä on velkaa paljon Alienille, jopa paikoitellen musiikkeja myöten, ei tarkoita sitä etteikö hommaan olisi saatu myös persoonaa jonka ansiosta tämä ei jää pelkäksi roskaksi ja täydeksi kopioksi vaan onnistuu olemaan omillaankin suhteellisen verinen ja viihdyttävä B-luokan sci-fi kauhistelu.

7/10

The Titan Find - Director's Cut

 Kun ohjaaja William Malone julkaisi omalla kustannuksellaan tämän version elokuvastaan 2013 niin pienen painoksen loppuun myynnissä ei mennyt pitkään sillä The Titan Findilla on syystäkin oma fanikuntansa. Leffaan lisätyt pari minuuttia on ripoteltu tasaisesti läpi elokuvan ja niistä kiitettävä osa on kuolemisiin lisätyt verenroiskeet jotka aikoinaan leikeltiin pois.

 Varsinaisia uusia kohtauksia en ainakaan minä tunnistanut mutta joidenkin kohtauksen selkeyttämisen järkevyyttä kysenalaistan sillä Klaus Kinskin (jolle piti keksiä hahmo käsikirjoitukseen ja äkkiä sillä tuottajat palkkasivat miehen elokuvaan kysymättä Malonelta asiasta sen kummemmin) kuvauspäiviä ei ollut montaa ja hänet korvannut näyttelijä näkyy nyt hiukan liian selvästi kuten myös kuvanlaadun parantumisen myötä joidenkin maskeerauksien laadun heikkoudet paljastuvat lisää.

 Lisäykset ei parantaneet elokuvaa muttei ne huonontaneetkaan ja lisätty veri on tällaisissa aina plussaa. The Titan Find on se versio joka tästä kannattaa katsoa.

7/10

IMDb

Creature

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti