torstai 2. toukokuuta 2013

Friday the 13th Part 2


 Aikaisemmista tapahtumista on kulunut 5 vuotta ja Crystal Laken rannoille ollaan jo perustamassa uutta kesäleiriä. Camp Crystal Laken tapahtumista on tullut nuotion ääressä kerrottavia tarinoita, satuja ja legendoja vaikka osa todeksi tiedetäänkin. Myös hukkuneesta Jason Voorheesista on omat tarinansa sillä hänen ruumista ei koskaan löydetty ja eipä aikaakaan kun tarinat muuttuvat todeksi.

 Tästä sai kunnolla alkunsa yksi kauhun suurista ikoneista nimeltään Jason Voorhees jota ennen ei vastaavia oikeastaan ollut Michael Myersin ja Leatherfacen ohella mutta toiseen Texas Chainsaw Massacreenkin oli aikaa vielä 5 vuotta, T.C.M 2:n tullessa vasta 1986 ja näitä tuli samaisena vuonna jo kuudes, Michaelin esiintymisten ollessa vasta kahdessa niihin aikoihin. Toki välissä oli ollut jos jonkinlaista yrittäjää mutta samaa vaikutusta ei ollut yksikään saanut aikaiseksi ellei unimaailmassa vainoavaa Freddy Kruegeria lasketa ja hänen tarinansa sai alkunsa vasta 1984.

 Eikä tämä huono jatko-osa ole vaikka nopeasti tulikin ensimmäisen jälkeen tuottajien huomatessa tuotteliaan rahasammon ja kaavan jolla tienataan: Pikku budjetti, tuntemattomat näyttelijät sekä kokematon ohjaaja jolla on halu saada nimeä. Eikä veri ja paljas pinta ainakaan haitannut.

 Tärkeintä tämän kaltaisissa on pohjimmiltaan itse tappamiset, jos kaikki muu siinä sivussa toimii niin se on vaan plussaa. Tässä on edeltäjänsä tapaan sympaattiset hahmot joitten ei haluaisi kuolevan ja uransa alussa Jasonin kekseliäisyys on ollut rajallinen mutta hyvin perinteitä kunnioittava eikä niistä kumminkaan valittamaan pääse vaikka varsinaista tunnelmaa saatika jännitystä ei pääsekään muodostumaan missään vaiheessa.

 Ongelma on se että nykyisissä DVD ja Blu-Ray julkaisuissa osa tässä sarjassa on R-versioita eli jenkkien teattereissa pyörineitä ja näin ollen MPAA:n (Yhdysvaltojen sensuuri taho) myllyn läpikäyneitä. Aikoinaan VHS-versiot oli valtiokohtaisia ja Kreikka, Hollanti sekä Espanja julkaisi täysin leikkaamattomat versiot, jopa Briteissä tuli joistain osista sensuroimattomat versiot. Espanjassa tosin oli ainakin silloin tapana dubata ja juuri ne versiot tuli aikoinaan ensimmäisenä vastaan. Suomihan terhakkana kielsi kaikki "Raaistavina sekä mielenterveydelle vaarallisina" ja vasta vuosituhannen vaihteessa ja videosensuurin poistuessa edes nämä siistitymmät versiot pääsivät markkinoille. Eli näin ollen valtaosasta tappamisia puuttuu vähintään joitakin frameja, siis kuvia sekunnissa, kaikkien kohtausten kumminkin ollessa tallessa. Raivostuttavaa silti.

 Keskiverto slasher mutta liian hätäisen oloinen, syynä lienee se ettei käsikirjoitusta ensimmäisen jälkeen ollut olemassakaan ja jo vuotta myöhemmin oli valmis tuote markkinoilla.

6/10

IMDb

Friday the 13th Part 2

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti