tiistai 7. toukokuuta 2013

Halloween


 Kun Michael Myers surmaa lapsena siskonsa vuonna 1963 niin hänestä tulee psykiatrisen sairaalan vakituinen asukas. Mutta kun 1978, täysi-ikäisyyden koittaessa, hän olisi oikeudellisesti velvollinen vastaamaan teoistaan niin paon aika koittaa eikä häntä hoitaneen lääkärin, joka käyttää mieluummin Myersista se-muotoa, varoituksia uskota. Ja Haddonfieldin pikkukaupunki joutuu todistamaan Michaelin kotiinpaluun seuraukset.

 Tuskin John Carpenter tiesi tätä tehdessään millaisen vaikutuksen hänen pienen budjetin kauhu elokuvansa tekisi koko genreen sillä vaikka vastaavia oli tullut jo aiemminkin niin menestys oli vaatimatonta. Mutta Halloweenin seurauksena koko slasher alagenre sai varsinaisen syntynsä ja jopa tietynlaiset säännöt joita on hyödynnetty sittemmin vaihtelevalla menestyksellä sadoissa samankaltaisissa. Leffan menestys ei kumminkaan tullut välittömästi vaan yleisö löysi sen pikkuhiljaa, lopputuloksen ollessa yksi maailman eniten tuottaneista elokuvista, budjetin ollessa reilut 300 000 dollaria ja tuoton noustessa ensimmäisellä teatteri kierroksella 47 miljoonaan taalaan.

 Friday the 13th oli sittemmin se lopullinen lähtölaukaus slashereille sillä sen julkaisua seuranneena vuonna alkoi genrellä rahastus, joka ikisen pikkustudionkin halutessa oma hittituote, ja tuotantoon meni noin 100 vastaavanlaista yhden vuoden aikana. Suurin osa on jäänyt jo unholaan mutta Michael ja Friday jäi selkeästi pinnalle.

 Elokuvana Halloween on parempi kuin Friday the 13th kaikilla osa-alueilla. Tunnelma kasvaa hitaasti mutta varmasti loppuhuipennusta kohti nuorten mutta hyvien näyttelijöiden tuodessa touhuun uskottavuutta ja Jamie Lee Curtisin ura saikin tästä alkunsa ja naisesta tulikin ensimmäisiä ns Scream Queeneja ja muutoinkin suhteellisen menestynyt näyttelijä. Tunnusmelodia on edelleen yksi elokuvien tehokkaimmista ja tunnetuimmista tasaisen hypnoottisen rytmin toimiessa täydellisesti.

 John Carpenterin kolmas täyspitkä on syystäkin yksi ylistetyimmistä kauhu elokuvista ja pelasti Carpenterin henkilökohtaiselta konkurssilta vaikka yksi tuottajista, Moustapha Akkad, vetikin omaan taskuun ja sai vielä myöhemmin oikeudet koko sarjaan. Loppuun pieni nippelitietoisku: Michael Myersin valkoinen naamari on Star Trekistä tutun Enterprise kapteeni Kirkin valkoiseksi maalattu naamari. Eli itse Willam Shatner, tuo ylinäyttelyn ehdoton kuningas, sai kunnian vain siksi että se sattui olemaan halvin naamariehdokkaista.

10/10

IMDb

Halloween

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti