sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Critters 2


 Edellisistä tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja Grovers Bendiläisiä pidetään seudulla sekopäisinä sillä osa heistä on puhunut avaruusolennoista jotka hyökkäsivät jonkun maatilan asukkaiden kimppuun. Mutta tämän maatilan navetasta löytää paikallinen romukauppias munien kaltaisia esineitä mikä onkin sopivaa kalenterin näyttäessä pääsiäistä. Samaan aikaan seudulle tekee paluun aikaisemmasta kokemuksesta selviytynyt joka joutuu pian hyvinkin tutunoloiseen tilanteeseen, laajemmassa mittakaavassa tosin sillä tällä kertaa koko kaupunki on ruokalistalla.

 Critters 2 tekee sen minkä jatko-osat useasti tekevät: Lyödään katsojien eteen sitä samaa mitä ennenkin isommassa mittakaavassa. Useasti moinen tuntuu laiskuudelta ja katsojien, varsinkin fanien, aliarvioimiselta. Tässä moista ongelmaa ei ole sillä kun budjetti yli kaksinkertaistui ensimmäisen rinnalla niin se raha on poltettu hyvin. Leffassa liki kaikki tuttu on tehty onnistuneesti erilaisen tarinankerronnan sisällä ja myös Crittereihin tuodaan uusia ulottuvuuksia onnistuneesti. Piikkihampaiden määrää on kasvatettu roimasti elokuvan ollessa huomattavasti edeltäjäänsä toiminnallisempi, tunnelman kumminkin pysyessä kasassa. Huumoria on myös lisätty raskaalla kädelle lisää ja hyvin onnistuneesti sillä ainakin itse naurahtelin ääneen tasaisin väliajoin.

 Chiodojen luomukset ovat jälleen hienoja ja ehdottomasti elokuvan tähtiä mutta kaikki muukin toimii enemmän kuin kelvollisesti tässä jostain kumman syystä Suomessa edelleen ilman julkaisua olevassa jatko-osassa. DVD-julkaisua ei ole yksikään saanut täällä mutta VHS aikaan näillä rannoilla nähtiin osat 1, 3 ja 4. Syytä en tiedä sillä ei tämä nyt niin raaka ole että edes sen ajan idioottilaki olisi kieltänyt tämän täysin. Kenties Roxanne (R.I.P.) Kernohanin erittäin näyttävä rintavarustus on aiheuttanut jollekin päättäjistä liian paljon sydämen sivuääniä ja hän on sitten laitattanut tämän varmuuden vuoksi kieltoon?

 Kuka niistä puupäistä tietää mutta elokuva on hauska ja erittäin viihdyttävä B- scifi/kauhu/komedia jonka on jaksanut katsoa jo useastikin.

8/10

IMDb

Critters 2

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti