keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

The Haunted Palace


 Joseph Curwen poltetaan velhona roviolla ja kuten asiaan kuuluu niin kiroukset pukataan tekijöiden sekä heidän sukujensa päälle. 110 vuotta myöhemmin Arkhamiin saapuu vaimoineen Charles Dexter Ward joka on perinyt vanhan Curwenin talon eikä kaupungin asukkaiden vastaanotto tulokkaita kohtaan kuulu maailman ystävällisimpiin. Tietysti ansaitusti sillä menneet nostaa aina päätään, ennemmin tai myöhemmin.

 Alkuteksteissä lukee Edgar Allen Poe´s The Haunted Palace mutta elokuva perustuu osin H.P. Lovecraftin The Case of Charles Dexter Wardiin joka on sotkettu johonkin Poen lukuisista runoista. Poe nimen käyttö oli tuotantoyhtiön ratkaisu sillä vaikka ohjaaja Roger Corman halusikin tehdä elokuvan jonkun muun kuin E.A. Poen teksteistä, hänellä kun oli jo lukuisia elokuvia tehtynä miehen kirjoituksista, niin yhtiö piti Poen nimeä paremmin myyvänä kuin Lovecraftin.

 Varmaan pitänyt paikkansa elokuvan teon aikoihin silla HPL:n nimi nousi suurempaan suosioon vasta 1980-luvulla ja nykyään mies on suositumpi kuin koskaan, liki 80-vuotta kuoleman jälkeen, täysin ansaitusti. Elokuvaa ei voi hyvällä omallatunnolla sanoa uskolliseksi sovitukseksi, The Resurrected on lähempänä, sillä Lovecraftin novellista on jäljellä vain jäänteitä, joskin selkeästi tunnistettavia, mutta mikä tärkeintä niin tunnelma on kumminkin hyvä ja hyvin Lovecraftmainen eli tätä voisi sanoa ns. inspired by tuotokseksi. Poen lukemisesta on itseni kohdalla jo vuosia eli en pääse sanomaan onko tämä uskollinen missä määrin hänen tekstillensä.

 Elokuva kuuluu ohjaaja/tuottaja Roger Cormanin parhaisiin ja on yksi aikansa parhaista kauhuelokuvista ylipäätään sillä varsinaisia heikkoja hetkiä ei ole elokuvan iän nakertelua sekä hätiköidyn oloista loppua lukuunottamatta. Joka tapauksessa American International Picturesin tuotos kuuluisi ehdottomasti Universalin ja Hammerin arvostetuimpien joukkoon mutta jos haluaa uskollisempaa HPL filmatisointia niin esimerkiksi Die Farbe on hyvä vaihtoehto

8/10

IMDb

The Haunted Palace

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti