sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

The Abandoned


 Adoptoitu Marie ei tiedä lapsuudestaan muuta kuin sen että hän on syntynyt venäjällä ja vuosien ajan hän onkin etsinyt juuriaan. Etsinnät ovat tuottaneet tulosta ja Marielle selviää että hänen äitinsä nimi oli Olga kuten myös se että Marie on perillinen talolle keskellä Venäjän korpimaita. Talolle päästyään paljastuu että Mariella on vielä paljon opittavaa suvustansa ja sen salaisuuksista

 Kun elokuvan tuotantoyhtiönä on ollut Brian Yuznan Filmax ja elokuva on julkaistu Suomessa Dark Label-sarjassa niin positiivisia odotuksia elokuvan suhteen ei näyttelijä Karel (NurinaNurkka) Rodenista huolimatta juurikaan ollut. The Abandonedin ensimmäinen puolisko on todella laahaava ja vaikka tunnelmaa yritetäänkin kovasti saada aikaiseksi niin lopputuloksena on vain vitutuskäyrän nousun alkaminen. Elokuva paranee kumminkin loppua kohden eikä käyrä nouse kovinkaan korkealle ja visuaalisesti The Abandoned onkin hieno ja hyvin ohjattu sekä kuvattu kokonaisuus vaikka heikolla käsikirjoituksella sekä editoinnilla yritetäänkin pilata niitä puolia. Myös pääosa kaksikko Karel Roden/Anastasia Hille hoitaa hommansa kunniakkaasti vaikkei heidän hahmonsa olekaan kovin monitahoisia tai uskottavia.

 Elokuvassa ei ole yhtä suurta heikkoutta vaan useita pieniä ja kun niihin lisätään vielä turha rautalangasta vääntely niin ei The Abandoned loppupeleissä kovinkaan kummoinen ole. Mutta kun ottaa Filmaxin ja Dark Labelin yleisen tason huomioon niin kummaltakin on tarjolla paljon huonompiakin.

5/10

IMDb

The Abandoned

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti