sunnuntai 3. elokuuta 2014

Aenigma


 Sisäoppilaitoksen opiskelija vajoaa koomaan pahasti pieleen menneen julman pilan seurauksena mutta vaikka ruumis ei enää toimikaan niin henki on kumminkin vahva. Jopa siinä määrin että neito ei suostu noin vain kuolemaan vaan hänen sielunsa asettuu koulun uuteen tulokkaaseen sillä syylliset on laitettava vastuuseen teoistaan.

 Ja ansaitusti sillä koston kohteista ei löydy ensimmäistäkään sympaattista hahmoa jonka puolesta hurrata saatika jännittää vaan sana kusipää käy liki kaikkiin, kuolkoon kaikki PRKL! Sana ärsyttävä kävi myös useasti mielessä. No, jokatapauksessa: Kun Fulcin Manhattan Baby (NurinaNurkka) oli huomattavasti heikompi kuin muistinkaan niin sen katsomisesta lähtien on ollut tarkoituksena katsoa muita miehen harvemmin näkemiäni töitä ja Aenigman näkemisestä olikin vierähtänyt jo reilut 20 vuotta.

 Eikä tämä ole jo kuolleen italialaisen ohjaajan heikoimpia töitä mutta ei myöskään parhaimpia ja juurikin ärsyttävien hahmojen vuoksi tämä oli vähällä jäädä kesken mutta joko hahmoihin tottui tai jokin paraneminen niiden suhteen tapahtui ensimmäisen 20 minuutin jälkeen sillä siitä eteenpäin tämä oli suhteellisen sujuvaa katsottavaa. Yksi osa syy todennäköisesti on se että hahmojen kuolemiset alkoivat niihin aikoihin ja vaikkei niissä verellä juhlitaan niin kiitettävää kekseliäisyyttä niissä kieltämättä on.

 Myös elokuvan tarina on yksinkertaisista puitteistaan huolimatta Fulci-mittapuulla monipuolinen mutta jonkun olisi pitänyt puhua lankoja käsissään pitelevälle ohjaajalle että jotkut kuvaukselliset kikkailut olisi ollut viisainta hylätä kokonaan. Kuvaukset ovat olleet tälläkin kertaa kaksikieliset eli osa jälleen dubattu eikä ainakaan englanninkieliset ole onnistuneet kovinkaan kummoisesti mutta huonompiakin olen kuullut ja niistä Manhattan Baby on yksi.

 Aenigma on keskikertaisen yläpuolella mutta jos et pidä Fulcista tai italialaisesta kauhusta ylipäätään niin etsi illan elokuvaksi jokin muu. Jos taas pidät kengän muotoisen maan tarjonnasta etkä ole tätä nähnyt niin Aenigmalle kannattaa antaa mahdollisuus.

6/10

IMDb

Aenigma

DVDCompare



Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti