sunnuntai 17. elokuuta 2014

Cars 2


 Lightning McQueen on kotiutunut Radiator Springsiin ja mestaruuksiakin on tullut jo useampia. Nyt olisi aika hiukan lomailla mutta kun eräs miljardööri järjestää uuden kilpailun Japanissa niin pienen pakotuksen edessä hän lähtee jälleen kisailemaan ja ottaa mukaan varikko porukkansa lisäksi parhaan ystävänsä Materin jolle suuri sekä hienostuneempi maailma on hiukan liikaa ja kun hän kohtaa vääriä autoja niin eipä aikaakaan kun ruosteen syömä hinausauto löytää itsensä kansainvälisen vakoilun maailmasta.

 Cars (NurinaNurkka) oli Pixar asteikolla susi ja animaationa noin ylipäätään tylsä ja idioottimainen. Katsojia kumminkin tuli sen verran että jatko-osa oli väistämätön ja onpa Cars-maailma levinnyt jo taivaallekin. Tai vaikka näillä ei katsojia olisikaan niin oheiskrääsää riittää maailmalla sen verran että jo varmaan niiden takia näiden teko kannattaa. Oli miten oli: Tekijöiltä oli hyvä veto tehdä Materista keskeisempi hahmo sillä hän oli ensimmäisen valopilkkuja ja eläväinen hahmo verrattunu muihin. Käsikirjoitus on monipuolisempi ja nukahtamisesta ei ollut tällä kertaa vaaraa sillä vauhtia oli reilusti enemmän ja sokerihuuruissa pörräävät lapsosetkin ovat olleet varmasti samaa mieltä. Ääninäyttely on jälleen laadukasta eikä teknisessä tai visuaalisessa puolessa ole valittamista tälläkään kertaa.

 Mutta hyvähän tämä ei vieläkään ole, siedettävämpi kylläkin. Elokuvan vauhti on pääosin raivostuttavaa kohkaamista sekä huutamista enkä pidä minkäänlaisista autokisoista todellisuudessakaan joten miksi pitäisin niistä pikselien muodossakaan? Koska autot ei minua kiinnostanut edes lapsena, ja nykyäänkin vain käyttövälineenä herättämättä sen kummempia intohimoja tai värinöitä housuissa, niin edes ne ei herätä mitään sisäistä lasta jota monien animaatioiden katsomiseen loppujen lopuksi tarvittaisi.

 Eli en vieläkään ymmärrä miksi lapset ovat nämä niin omaksensa ottaneet. Kenties niissä on joku vika? Onko mahdollista että jos lapsesi pitää tästä niin saatte varautua siihen että häneen saatetaan käyttää paljon termiä "erikoinen" tulevaisuudessa? Paljon mahdollista.

4/10

IMDb

Cars 2

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti