torstai 21. elokuuta 2014

Maniac Cop 3: Badge of Silence - Unrated Version


 Konstaapeli Kate Sullivan kohtelee kovakouraisesti narkkipaskaa joka on ampunut jo useita poliiseja ja lisäksi paikalla ollut uutiskuvaaja tekee kuvamateriaalia muokkaamalla Sullivanista syyllisen näennäisesti sivullisen kuolemaan. Koska Kate itse ei voi puolustautua median ja edelleen munattomien poliitikkojen syytöksiltä niin omat vääryytensä kokenut Mielipuoli tekee kaikkensa ettei naista syyttelevät tahot säästy rangaistuksetta.

 Koska Maniac Cop 2 (NurinaNurkka) oli syystäkin menestys niin jatkoa piti tietysti tehdä. Kolmannen osan oikeudet meni kumminkin toiselle yhtiölle mutta tuottaja Joel Soisson halusi Lustig/Cohen parivaljakon ehdottomasti mukaan projektiin. Cohenin käsikirjoituksen tekeminen kumminkin venyi ja venyi mutta projekti piti aloittaa rahojen kuluessa. Tästä syystä kokonaista käsikirjoitusta ei ollut koko elokuvan teon aikana ja Lustig lähti kävelemään kesken kuvausten. Siinä vaiheessa "valmista" elokuvaa oli noin 51 minuuttia eikä teoksesta saanut mitään tolkkua joten Soisson ohjasi elokuvan loppuun. Nykyään sekä Lustig että Soisson myöntävät ettei elokuvalla ollut varsinaista ohjaajaa ja siksi ohjaajaksi on merkitty Alan Smithee (Wikipedia) ja jopa tuottaja myöntää että hän ei ymmärtänyt kokeneempien konkareiden työskentely tapoja mistä syystä projekti ajautui vaikeuksiin.

 Mutta ongelmistaan huolimatta lopputulos on kumminkin mainettaan parempi vaikka sarjan huonoimmaksi Maniac Cop 3: Badge of Silence jääkin. Leffan henki on edellisiin verrattuna huomattavasti enemmän ehtaa B-osastoa The Bride of Frankenstein höysteillä ja käsikirjoituksen puuttumisen kyllä näkee muttei kumminkaan niin pahasti kuin esimerkiksi Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chestissä (IMDb) tai sen vielä kammottavammassa jatko-osassa Pirates of the Caribbean: At World's End (IMDb). Tarinasta on saatu pääosin toimiva ja ennen kaikkea oikeutetun tuntuinen sillä niljakkeet ansaitsevat kohtalonsa joka tietysti syö tunnelmaa mutta joskus pitää vain nauttia suhteellisen hyvin toimivasta B-hutusta ilman sen suurempia elämyksiä. Ja taas pitää mainita Spiro Razatos ja stuntit jotka ovat jälleen kerran hienoa katsottavaa.

 Maniac Copin uusintaversiosta on liikkunut huhuja jo pidempään (IMDb) ja suhteellisen varman oloistakin tietoa on ajoittain tullut (Slashfilm). Tuottajana elokuvassa on näillä näkymin William Lustig jonka viimeiseksi ohjaustyöksi elokuvien saralla todennäköisesti jäi Uncle Sam (NurinaNurkka) joka on kaikkea muuta kuin hieno lopetus uralle kameran takana mutta vaikka tämän suhteen asiat meni miten meni niin ihan kelvollinen lopputulos kumminkin on.

PS: Tämän eroista R-ratedin tai muiden versioiden kanssa en varmuudella tiedä mutta tiedän sen että tässä on jotain enemmän joka kuolemassa kuin muinaisessa Suomi-VHS: ssä. Yllätys?

6,5/10

IMDb

Maniac Cop 3: Badge of Silence

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti