torstai 8. lokakuuta 2015

Tremors 5: Bloodlines


 Burt Gummer elelee Nevadan autiomaassa ja saa elantonsa survivalisti videoiden sekä itse tekemänsä kaktusmarinadin myynnistä. Mutta kun Etelä-Afrikan hallituksen edustaja ottaa häneen yhteyttä erääseen Burtin hyvin tuntemaan, ja huonosti nimettyyn, eläimeen liittyen niin pian hirviönmetsästäjänä tunnetun miehen ja tämän kameramiehen matka käy Gautengin Provinssiin, Elämän Kehtona tunnettuun paikkaan jossa evoluutio on ottanut erilaisen suunnan ja Burtin tuntemat asiat eivät enää pidäkään täysin paikkaansa.

 Olen Tremors fani. Olen ollut sitä jo 25- vuotta ja vaikka elokuvien taso on ensimmäisen jälkeen luonnollisesti hiipunut niin silti olen pitänyt niistä kaikista, jopa TV-sarjasta. Kun leffasarjan viidennen osan tekeminen venyi ja venyi ja peruttiin välillä jo kokonaan niin luulin että neljäs osa jäi viimeiseksi.

 Mutta eipäs jäänytkään ja vaikka Bloodlines vilisee loogisuus virheitä, on töksähtelevä sekä kömpelö  ja paikoitellen ennalta-arvattava ja budjetin pienuus näkyy kauttaaltaan niin pidin tästäkin. Syinä siihen on tietysti Michael Grossin (mies onkin ainoa joka on jäljellä aluperäisestä tekijä joukosta) näyttelemä Burt Gummer sekä elokuvan hirviöt, olipa sitten kyseessä Graboid, Shrieker tai AssBlaster-muoto. Mutta pääsyy on jälleen kerran se että vaikka hirviöissä on paljon tuttua niin seassa on myös uuttakin eli kehitystä on jälleen kerran mukana kivasti.

 Leffan yksi ongelma on se että uudet tekijät eivät ole täysin ymmärtäneet Tremors-sarjan perimmäistä olemusta, joka on letkeys, vaan alku on todella ryppyotsainen ja vakava mutta onneksi tuttu letkeys ja huumori tulee kuvioihin elokuvan edetessä.

 Jos et ole pitänyt edes ensimmäisestä niin et pidä tästäkään ja jos et ole pitänyt ensimmäisen jälkeen muista niin jätä tämäkin välistä mutta jos olet fani kuten minä niin katso ihmeessä, Bloodlines on kiva pikku hirviöleffa ja Tremors-maailmaa laajentava teos joka puutteistaa ja ongelmistaan huolimatta toimii. Hmmm. Roskaleffana? Ehkä? En ole aivan varma...

6,5/10

IMDb

Tremors 5: Bloodlines

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti