sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Murder Rock: Dancing Death


 Joukko tanssijoita harjoittelee pitkiä päiviä ja kropat kapinoi sillä kilpailu on kovaa mutta kun sana alkaa leviämään että vain kolme valitaan tulevaan esitykseen Broadwaylle niin eipä aikaakaa kun ryhmän paras tanssija murhataan siististi, jopa inhimmillisesti, eikä hän jää ainoaksi. Mutta onko kyse äärimmäisyyksiin menneestä kilpailusta vai jostain muusta?

 Lucio (R.I.P.) Fulcia kritisoitiin naistenvihaajaksi hänen elokuviensa perusteella kuten tietysti monia muitakin kauhuohjaajia joiden elokuvissa kuolee naishahmoja. Kukaan ei vaan tuntunut aikoinaan (tai nykyäänkään) älyävän sitä että samoissa leffoissa kuolee myös miehiä ja heidän kuolintapansa on yleensä huomattavasti julmempi. Nykyelokuvissa on tullut tasa-arvo mukaan ja sukupuolella ei ole enää merkitystä joten kiitos telaketjufeministit, naistenkin filmatisoitu kohtalo on julmentunut eli olemme tasoissa ainakin sillä saralla.

 Oliko Fulci sitten naistenvihaaja? Oli tai ei niin naisvartalon päälle mies ymmärsi ja Murder Rock on siitä loistava esimerkki. Toki Fulcin aikaisempi giallo The New York Ripper osoitti sen myös mutta se oli huomattavasti likaisempi, alhaisempiin vaistoihin vetoavampi elokuva josta oli eroottisuus kaukana. Niin on tosin tästäkin sillä vaikka paljasta/vähäpukeista pintaa leffassa onkin niin eroottisuutta ei löydy. Se sama tirkistelijän tunne tästä kumminkin tulee kuten The New York Ripperistäkin mutta Murder Rock on kuitenkin huomattavasti siistimpi

 Sekä tylsempi sillä leffa on enemmän ihmissuhdedraamaa kuin trilleriä saatika kauhua eikä verta ole nimeksikään. Henkilöhahmot ovat mitättömämpiä kuin useissa muissa italokauhuissa on totuttu näkemään ja se on jo paljon se eikä niiden kohtaloista välitä pätkääkään. Leffan ohjaus sekä visuaalisuus poikkeaa yllättävän paljon Fulcin muista töistä ja ne poikkeamat onkin leffan mielenkiintoisinta antia joidenkin käsikirjoituksen yllätysten ohella.

 Olin nähnyt Murder Rockin viimeksi joskus 1980-luvun lopulla ja ainoa asia minkä muistin oli leffan nimi. Syystäkin sillä ei tässä ole oikein mitään mieleen painuvaa ja pakko katsottavaa leffa ei ole kellekään muulle kuin Fulci-fanille.

6,5/10

IMDb

Murder Rock: Dancing Death

DVDCompare

DVD

Trailer (Ei onnistunut liittäminen tälläkään kertaa joten Keith Emersonin tekemä tunnusbiisi olkaa hyvä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti