The New York Ripper

 New Yorkissa on liikkeellä sarjamurhaaja jonka uhreiksi joutuu toisilleen tuntemattomia mutta yhtälailla kauniita naisia. Tapausta tutkii burn outin partaalla oleva iäkkäämpi etsivä Fred Williams jolla ei ole muita johtolankoja kuin se että murhaaja puhuu vähän kuin ankka, siis tämä kaikkien tuntema Donald, joten hän pyytää avukseen tohtori Paul Davisin. Ja uhreja tulee lisää.

 The New York Ripper on giallo ja hyvin verinen sekä brutaali sellainen, jopa enemmän kuin valtaosa muista genren edustajista. Leffa on myös yksi niistä syistä joiden vuoksi ohjaaja Lucio (R.I.P.) Fulcia syytettiin misogyniasta, naisvihasta, kuten niin useita muitakin kauhuohjaajia. Yksi heistä on Dario Argento mutta hänen mielestään naiset ovat elokuvissa parempia uhreja kuin miehet sillä kaikkien elämässä on ollut ainakin yksi tärkeä nainen, äiti, jonka vuoksi miehetkin suhtautuvat naisen kuolemaan voimakkaammin. (Onhan meillä tietysti isätkin mutta jotenkin nainen/äiti on valtaosalle se pehmeämpi kohta.) Hänellä tosin on joitain tuntemattomia ongelmia äitisuhteessaan, ainakin tytär Asian mukaan, joten mene ja tiedä.

 Mutta onko ketään ohjaajaa syytetty misandriasta, miesvihasta, sillä kyllä elokuvissa kuolee meitäkin. Missäs se kuuluisa tasa-arvo on, häh? Tosiasia tietysti on se että esimerkiksi New Yorkissa noin puolet murhien uhreista on naisia ja harvassa on ne sarjamurhaajat jotka valikoivat miehiä uhreikseen joten tietysti maailmassa on naisvihaa. Mutta niin on ihan yleistä ihmisvihaakin, jotkut vain purkavat vihansa hyvin sairailla tavoilla. Maailmahan on tunnetusti sairas, hyvin sairas paikka.

 Se että tämä on verinen on vain yksi piirre elokuvassa ja se toinen mikä nousee selkeiten esille on ihmisten seksuaalisuus sekä sen perversiot (joka on tietysti suhteellinen käsite sillä mikä on perversio kahden ihmisen molemminpuoleisessa suostuvaisuudessa?). Vaikka ei sekään mitään uutta ole edes Fulcin tuotannoissa mutta tässä se on paljon esillä, jopa siinä määrin että tässä todella tuntee olevansa tirkistelijä joka vakoilee tuntemattomien elämää. Mikä on outoa sillä harvoin Fulcin elokuvissa on vastaavanlaista, jos minkäänlaista, intiimiyttä. No, Don't Torture a Ducklingissa mutta siinä intiimiys on hyvin erilaista

 Fulci itse teki  pieniä rooleja monissa elokuvissaan, kuten tässä ja The House by the Cemeteryssä, ei siksi että hän olisi halunnut mutta rahaa säästyi, eipähän tarvinnut palkata ketään liiton taksoilla pikku rooleihin. Muutoin hän käytti paljon samoja näyttelijöitä joiden suoritukset oli aina hiukan heikkoja mutta tehtävänsä täyttäviä niin kuin tässäkin ja esiintyyhän leffassa Alexandra (Zombie Holocaust) Delli Colli joka valitettavasti hävisi elokuvista vain 11 roolin jälkeen. Näyttelypuolelta ei olekaan muuta valitettavaa kuin joidenkin roolien pakollinen dubbaaminen.

 The New York Ripper on hyvä ja tiivistunnelmainen sekä synkkä´ja jopa traaginen giallo josta minä pidän paljon vaikka myönnänkin että siinä on omat typeryytensä ja heikkoutensa. Mutta entä sitten?

8/10

IMDb

The New York Ripper

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer