sunnuntai 22. marraskuuta 2015

We Are Still Here


 Anne ja Paul ovat menettäneet poikansa joten maisemanvaihdos kaupungista maaseudulle tuntuu hyvältä ajatukselta. He muuttavat vanhaan taloon eikä paikka ole vain sattumalta ollut 30 vuotta tyhjillään sillä tietysti sillä on synkkä menneisyys. Talon kellari on kuuma ja savun hajusta ei voi erehtyä kuten ei siitäkään että talossa on jotain hyvin pahasti pielessä.

 Näyttelijä Barbara Crampton on jäänyt itselleni ikuisesti mieleen Re-Animatorista sekä From Beyondista useammastakin syystä. Yksi on tietysti se että hän osaa oikeasti näytellä ja olenkin kaivannut häntä takaisin genreen (Kauniit ja Rohkeat sekä Tunteita ja Tuoksuja kun ei juurikaan kiinnosta ja niissä hän oli vuosia) josta hän nousi pinnalle ja jota rakastan. Joo joo, olihan hän Lords of Salemissa mutta rooli oli pieni mutta You're Nextinkin aion nyt ottaa katsottavaksi koska Crampton on siinäkin, tosin pieni taitaa rooli olla siinäkin.

 Näyttelijät ovat muutenkin leffan ehdoton vahvuus (mm. Larry Fessenden ja Lisa Marie) vaikkei elokuvassa paljon heikkouksia olekaan, ainakaan pahoja, vaan kokonaisuus on rakennettu hyvin. Tunnelma elokuvassa on hyvä alusta loppuun ja pakko myöntää että olin myös hyvin yllättynyt leffan edetessä sillä We Are Still Heren alku tai tuo Nurinan alun lyhyt kuvailu ei anna oikeaa kuvaa kokonaisuudesta, ei todellakaan, ja leffan K-18 leimakin on ansaittu.

 Leffa etenee nopeaan tahtiin eikä tylsiä hetkiä ole ja 1970-luvun tyyli on ollut tekijöillä hallussa (Tapahtumavuosikin taitaa olla 1979) ja jos pidät The House of the Devilistä, Here Comes the Devilistä tai Lucio Fulcin 1970-1980 vaihteen tuotannosta niin We Are Still Here on sinun juttusi. Minä pidän niistä ja yllätyin positiivisesti joten nyt täytyykin siirtää katsottavien listalle osittain samalla porukalla tehty Starry Eyes.

8/10

IMDb

We Are Still Here

DVDCompare

BluRay

Trailer (Jota Blogger ei löydä mutta linkki toimii. En suosittele katsottavaksi sitä ennen leffaa!!!)

We Are Still Here


1 kommentti:

  1. Cramptonilla voi olla noin kauhustarbana hienoinen renessanssi meneillään, kun Gordon & Yuzna -yhteistyössä syntyneitä Lovecraft-leffoja tapittaneet tekijät alkavat päästä ruoriin.

    Voisikin katsoa tuon Tales of Halloweenin tässä joulupyhinä, vaikken tästä kauhuantologiabuumista juuri olekaan saanut mitään irti. Ainakaan toistaiseksi.

    VastaaPoista