maanantai 15. elokuuta 2016

Ice Age


  Manny, Sid ja Diego. Mammutti, laiskiainen ja sapelihammastiikeri. Epäsovinnainen lauma jolla on eroistaan huolimatta yhteinen päämäärä, tosin osalla laumasta motivaatio ei ole sama kuin muilla. Ja koska jääkausikin kolkuttelee ovella niin päämääränsä saavuttaakseen lauman on liikuttava nopeasti ennen lumien tuloa.

 2002. No, niin se aika on taas mennyt ja niin on mennyt myös tämän ulkoinen komeus sillä aikaa Ice Agen CGI ei ole todellakaan kestänyt vaan vaikka leffassa on visuaalisesti vielä joitain toimivia juttuja niin pääosin tämä on heikkoa katsottavaa ja jälleen kerran osoitus siitä (ainakin minulle) ettei CGI useasti kestä ajan hammasta.

 Mutta onneksi Ice Agen ongelmat ovat pääosin visuaalisella puolella sillä leffan huumori toimii vieläkin, ainakin noin pääpiirteittäin. Suuri vastuu elokuvan huumorista on kumminkin Sid-laiskiaisen ja torahammasorava Scratin harteilla mutta nämä kaksi hahmoa kumminkin kantaa yllättävän pitkälle kuten muutama muukin sivuhahmo. Ääninäyttely leffassa on suurelta osin hyvää vaikkakin Ray Romano on ärsyttävyydessään liki Seth Rogenin luokkaa.

 Ice Age leffoja on tullut jo viisi ja muistelisin että kolme ensimmäistä oli ainakin katsottavia mutta siihen tulee selvyys lähiaikoina kun käyn hyllyä ja sen myyntiin menevää osastoa enemmän läpi. Se on ainakin varmaa että neljäs oli jo sietokyvyn rajoilla.

 Näin ollen viidennen suhteen ei ole kummoisia odotuksia mutta vaikka jatko-osat useasti metsään meneekin niin ei ne kumminkaan niitä elokuvasarjan, minkään elokuvasarjan, hyviä pilaa. Muistakaa se, "Uusi Ghostbusters pilaa lapsuuteni" - vinkujat.

7/10

IMDb

Ice Age

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti