tiistai 7. toukokuuta 2013

Halloween H20: 20 Years Later


 Haddonfieldin kauhujen yöstä on kulunut jo 20 vuotta ja siitä eloonjäänyt on lavastanut kuolemansa, vaihtanut nimeä ja osavaltiota, saanut lapsen sekä kehittänyt vahvat vainoharhat ja alkoholismin, peläten elämää. Vuosien takaisten tapahtumien vuoksi hän näkee jatkuvasti painajaisia ja ei päästä 17-vuotiasta poikaansa kauaksi läheltään. Ja kun aika on viimein koittanut jolloin voisi uskaltaa taas elää niin menneisyys muuttuukin nykyisyydeksi Myersin löytäessä jälleen kohteensa.

 Leffa jatkuu kakkosen tapahtumista ja osat 4-6 unohdetaan täysin kuten myös niissä olleet juonikuviot (kolmashan ei kuulu sarjaan kuin nimellisesti) minkä ymmärtää vallan mainiosti viidennen ja varsinkin kuudennen vuoksi. Jamie Lee Curtis tuli jälleen mukaan sarjaan josta hänellä on kiittäminen koko uraansa, Josh Hartnettin aloittaessa omansa tällä ja onpa mukaan lähtenyt myös Janet Leigh, Curtisin äiti ja Hitchcockin Psychon suihkukohtauksessa itsensä kuuluisuuteen nostanut legenda. On mukana muutama muukin joista tuli isompia nimiä tämän aikoihin mutta tutkailkaa itse jos kiinnostaa. Ohjaajaksi lähtenyt Steve Miner on ollut myös kauhussa mukana jo pitkään eikä toinen käsikirjoittajistakaan täysin vieras genrelle ole. Joten elementit on kohdillaan, kuinkas lopputulos?

 Kun kaikki ei niin keskeiset hahmot on saatu pois jaloista pyörimästä kohtalaisen tyylikkäästi niin jäljelle jää kahden kauhun klassisen hahmon välienselvittely jossa on ainakin itselleni paikoitellen erittäin vahva nostalgia fiilis, kananlihoineen, ja onhan tämä omalla tavallaan verrattavissa Freddy vs. Jasoniin, tässä on vaan selkeä hyvä ja paha sekä loppujen lopuksi ihmisiä molemmat. Toinen vaan on yllättävän kestävä, molempien ollessa sitkeitä.

 Hyvä osa sarjaan ja tähän olisi kelvannut lopettaa mutta niin ei valitettavasti käynyt. Mutta jos ei ole sarjan fani niin saako tästä vastaavanlaisia fiiliksiä irti? En oikein usko sillä itsenäisenä slasherinä tämä ei ole kovinkaan kaksinen. Pisteet siis noin 25 vuotta sitten Halloweenin ensimmäisen kerran nähneeltä fanilta.

7/10

IMDb

Halloween H20: 20 Years Later

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti