torstai 28. elokuuta 2014

Don't Torture a Duckling


 Nuori poika katoaa syrjäisessä italialaisessa kylässä ja hänestä vaaditaan lunnaita. Kiristäjä jää kiinni ja poika löydetään murhattuna matalasta haudasta eli tapauksen pitäisi olla päivän selvä mutta toisen pojan löytyessä kuolleena herää kysymyksiä joihin pieni yhteisö haluaa vastauksia. Koska kaikki tuntevat toisensa niin pienikin epäilys riittää syyttämiseen, jopa vainoamiseen, taikauskon ja tuntemattomien pelon riivaamalla maaseudulla.

 Ohjaaja Lucio (R.I.P.) Fulci tunnetaan parhaiten 1970-1980 lukujen vaihteen töistä ja hyvästä syystä sillä vain muutaman vuoden aikana mies sai nimensä historian kirjoihin tekemällä eurooppalaisen kauhun merkkiteoksia kuten The Beyond (IMDb) ja Zombie Flesh Eaters (IMDb). Uransa hän aloitti kumminkin komedioilla, musikaaleilla ja westerneillä kuten moni muukin italialainen ohjaaja mutta kansainvälisen läpimurtonsa hän teki kumminkin giallo (Wikipedia) elokuvilla ja niistä Don't Torture a Duckling kuuluu mielestäni Fulcin parhaimmistoon ja onpa teos koko lajityypin yksi parhaista edustajista vaikka Dario Argento hallitsikin aikoinaan genreä suvereenisti.

 Don't Torture a Duckling oli Fulcin oma suosikki miehen laajassa tuotannossa ja minullakin tämä hiukan perversioiden sävyttämä tuotos nousee korkealle italialaisen elokuvan historiassa, kuten eurooppalaisen ylipäätään. Elokuvan makaaberia aihetta käsitellään realistisesti eikä muutamaa tahattoman humoristista kohtaa lukuunottamatta leffa nauruja tarjoa vaan ihmisen raadollisuus näytetään sellaisena kuin se on. Don't Torture a Duckling oli myös ensimmäinen Lucio Fulcin elokuvista jossa hän availi jo pikkuisen niitä verihanoja jotka lorottivat sitten vuosien ajan täysillä ja vaikka tehoste puoli ei realistinen olekaan niin ainakin minulle ne toimivat.

 Se päivä jolloin itsepäisen ja suorasanaisen lääketieteen opiskelijan tie vei elokuviin oli hyvä päivä ja vaikka katolista kirkkoa avoimesti halveksivan miehen tuotanto olikin epätasaisuuden riivaama, esimerkiksi Manhattan Baby (NurinaNurkka) tai Aenigma (NurinaNurkka), niin parhaimmillaan Fulci teki hienoa työtä.

9/10

IMDb

Don't Torture a Duckling

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti