perjantai 6. maaliskuuta 2015

The Howling


 Los Angelesilainen TV-toimittaja Karen White on saanut tilaisuuden haastatella Eddienä tunnettua miestä joka väittää olevansa kaupunkia kauhun vallassa pitävä sarjamurhaaja. Haastattelu kumminkin loppuu lyhyeen ja Karen menettää muistinsa mutta muistikuvat häiritsevät sen verran alitajunnassa että hermoloma syrjäisellä ryhmäterapialeirillä on paikallaan. Hermolepo ei vaan ota oikein onnistuakseen aviomiehen kanssa kiristyvien välien vuoksi mutta alueella on myös jotain hyvin alkukantaista ja vaarallista.

 Ohjaaja Joe (mm PiranhaGremlinsInnerspace) Dante on yksi suosikeistani Amerikkalaisten ohjaajien joukosta sillä miehen elokuvissa on tietty B-henki, huumori ja lapsellinen ilkikurisuus josta pidän paljon, olipa budjetti suuri tai ei. Sitä samaa ilkikurisuutta on myös tässäkin vaikka se on hyvin verhottuna synkän tarinan sekä unenomaisen kauhufantasian alle.

 The Howling perustuu Gary Brandnerin samannimisiin kirjoihin, käsittääkseni aika löyhästi sillä nekin on lukematta. Onneksi asia korjaantuu piakkoin sillä tilasin koko trilogian, halvalla kun sain.
Joka tapauksessa leffa on hyvä ja se on syystäkin noussut modernien kauhuklassikoiden joukkoon. Elokuva kasaa tunnelmaa tasaiseen tahtiin hyvien hahmojen sekä näyttelijöiden avustamana ja Dante tajuaa pitää hirviönsä piilossa tarpeeksi pitkään. Mutta näytettävähän nekin ennen pitkää on ja onneksi ne ovat komeaa katsottavaa. Siitä pitää huolen Rick (mm Gremlins 2: The New Batch) Bakerin ja tässä tuottajanakin toimineen Rob (mm The Thing) Bottinin tehosteet (joista Neil Marshall on selkeästi ottanut mallia Dog Soldiersiin) sillä ne ovat hienoja vaikka aika ei kaikelle olekaan ollut kovin armollinen.

 Onhan The Howlingissa omat kömmähdyksensä mutta silti tämä on hyvä ihmissusielokuva sekä selkeä kunnianosoitus vanhoille klassikoille kuten The Wolf Man. Jonka remake on mielestäni rikollisen aliarvostettu elokuva mutta siitä sitten joskus, ainakin ennen seuraavaa versiota jota en todellakaan odota sillä Universal aikoo jatkaa sillä, kuten The Mummyllakin, Dracula Untoldin viitoittamaa tietä joka on jo trailereissa sen verran etovan näköinen etten aio sitä ihan helpolla katsoa. No, onneksi on näitä vanhoja uudestaan katsottavaksi sillä kauhuelokuvan tulevaisuus ei hyvältä näytä.

PS: Onhan tästäkin tullut remake, reboot tai mikä hitto lienee mutta se jäi sujuvasti aikoinaan kesken. Ja koska en ihan helpolla jätä elokuvaa kesken palaamatta siihen lähitulevaisuudessa niin se kertonee jo tarpeeksi.

8,5/10

IMDb

The Howling

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti